The Neropats - rehellinen
Tamperelainen rokkibändi
Bändi kasattiin alun perin vain muutamia sovittuja keikkoja varten ja bändin nimikin oli silloin Pate & The Neropats.
Myöhemmin Pate erotettiin bändistä ja nimeksi vakiintui The Neropats. Vuonna 1996 basson varteen tarttui Jyrki Melartin. Kokoonpanoksi muodostui siis kitarassa Costello, bassossa Jyrki ja rummuissa Arska. Tämän pienen sivuprojektin, ns. terapiabändin, tarkoituksena oli keikkailla rock´n´roll -hengessä aina Popedan ollessa keikkatauolla.
Neropats soittaa omaa, Costellon säveltämää musiikkia, mutta repertuaariin kuuluu myös jonkin verran covereita, muun muassa Hurriganesia. Biisit ovat lähinnä englanninkielisiä, mutta bändi on soitellut myös esimerkiksi Popedaa. Ja taas toisaalta toisinpäin; Neropatsin lauluista on suomennettu biisejä Popedalle. ”Boogie like a man” löytyy Popedan ”Häkää!” –levyltä nimellä ”Lemmenkipee menninkäinen”.
Bändin alkuaikoina sekä nykyisin bändin keikkailu on hyvin vähäistä Popedan taas ollessa hyvinkin aktiivinen keikkailija. Popedan ollessa 2000 –luvun alussa ”telakalla”, Neropats keikkaili hyvinkin ahkerasti. Koska Popedan paluusta ei ollut varmuutta, vuonna 2000 bändi teki noin 70-80 keikkaa. Soittajat eivät halunneet jäädä tyhjän päälle.
Pitkän muhimisen jälkeen bändiltä ilmestyi single ”Street of dreams/ My heart must do the crying” vuonna 2000 sekä saman vuoden marraskuussa albumi nimeltä ”Chainsaw Buzzin´”. Albumilla vierailevat The Renegades -yhtyeen solisti Kim Brown sekä Yö –yhtyeestä tutut miehet Jukka Lewis ja Mikko Kangasjärvi. Levy ei menestynyt juurikaan, sitä myytiin noin tuhat kappaletta. Valitettavasti se jäi tuntemattomaksi suurelle yleisölle.
Neropats nauhoitti studiossa myös valmiiksi neljä biisiä, joita ei silloin käytetty missään. Jos Popeda ei olisi jatkanut, olisi Neropats tehnyt luultavasti suomenkielisen levyn, jolla kyseiset biisit olisivat olleet. Nyt ne päätyivät Popedan ”Just!” –levylle ja biisit olivat nimeltään: ”Entisestä pois”, ”Moottoripää”, ”Onko vielä aikaa” ja ”Beibin kanssa Irlantiin”. ”Just!” -levy olisi siis voinut olla Neropatsien toinen albumi.
Vuonna 2008 Rautajoki erosi bändistä ja hänen tilalleen tuli Lacu Lahtinen.
Diskografia:
02 Pay The Green (säv. Costello)
03 Street Of Dreams (säv. Costello)
04 Cadillac
05 My Heart Must Do The Crying
06 Neropats Boogie (säv. Costello)
07 Carrie (säv. Costello)
08 Hi Hi Hi
09 Baby Bee (säv. Costello)
10 Down To Mexico (säv. Costello)
11 No Easy Way Out (säv. Costello)
12 Boogie Like A Man (säv. Costello)